keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Huovutusmestari -koulutus osa 1

Viime keväänä laitoin hakemuksen huovutusmestarin opintoihin Lahden Kansanopistolle. Kesän korvalla tuli tieto että pääsin mukaan ja viime viikonlopuna oli sitte ensimmäinen opetusviikonloppu. Aikasemmin on tullu jo tieto kuka ohjaa minkäki viikonlopun. Kurssi siis sisältää kuusi viikonloppua ja lopuksi on sitten yhteisnäyttely.

Kahdesta ensimmäisestä viikonlopusta vastaa  Feltfactionin Elina Saari. Aiheena on tutustua huovutettuihin kolmiulotteisiin muotoihin hattujen kautta. Esillä oli paljon ihania Elinan värjäämiä esihuopia kuten Jääkarhua ja ohukaista, joita hattujen tekoon tarvittiin.

Perjataina matkustelin bussilla paikalle ja kävin viemässä tavarat hotelliin ennen kurssin alkua. Ensimmäiseksi oli vastassa aivan ihanan nätit portaat, tosin ne oli kapeat ja niitä oli paljo mut en antanu sen haitata. Vaan retuutin ison ikeankassini perille asti. Kumma kuinka paljo sitä tarvii tarvikkeita huovtuksessa.


Ja heti alettiinkin tosi toimii. Kaavojen piirtämistä ja esihuopien valitsemista. Hiukan oli aluksi vauhtiin pääsemis ongelmia mutta lukuisten esimerkki hattujen ja piirustusten kautta pääsi kaikki vauhtiin.

Kun oli värit valittu ja kaavat piirretty. Leikeltii ohukaisesta (esihuopalevyä) neljä hatun kappaletta joista neulattiin aina kaksi yhteen. 

Sen jälkee ommeltii kappaleet kiinni toisiinsa

Valmiisee aihioo leikkailtii aukko, reunoilla on siis korvaläpät. 

Seuraavaksi lisättii kaikenlaisia härpättimiä ja hörhöjä. Piiloteltii saumoja sekä mietittii mihin kohtaa tulisi mahdollisesti nuno huovutusta. 

Tässä hattu numero 2 ennen vesihuovutusta. Sen huovuttaminen meni kotihommiksi kun olin nii hidas etten ehtiny sitä kurssin puitteissa tehä. Nostan kyllä hattua niille Elinan kesäkurssilaisille jotka on tehny samassa ajassa kolme valmista hattua. Tosin ymmärsin ettei siellä sitte ole paljon yöllä nukuttukkaan. 

Viikonlopun aikan oli siis tarkotus tehä kaksi erilaista hattua yksi ja kaksi sarvinen. Seuraavalla kurssiviikonlopulla tehää vielä kaksi erilaista hattua. Nyt tuli kyllä kaksi ihan huippu hassa hattua ja iso kipinä ja innostus kokeilla kaikenlaista. Kyllä se vaan mukavasti piristää kun saa uutta oppia vanhojen taitojen lisäksi. 

Hattu numero 1 on kaksi sarvinen perushattu. Johon kokeilin vähän erilaisia juttuja. Siitä tuli lopulta lippamalli joka on kyllä ihan mukava lisä tuohon. 

Hattu numero 2 on yksisarvihattu jossa on kukkasarvi ja paljon härpättimiä sekä hörhöpunkkaria. Tää on kyllä naistä miun ehoton suosikki. 

Nyt on mietteissä jo se neloshattu eli fantasiahattu, mitä siihen mahtaa tulla ja minkävärinen. Päässä pyörii kovasti jo kaikenlaista ja sen kyllä näkee täällä kämpässäki. Joskus täällä on valloillaa kangat nyt olkkarin on vallannu huovat ja villat. On sohvankulmassa oottelemassa ompelua tossujen aihiot ja kaavoja on siellä täällä. Niille kyllä töytyy keksii joku säilytysjärjestelmä.

Kaikki tässä käytetyt kuvat on kännekkä laatua jotenkaan ei tullu ees mielee ottaa järkkäriä mukaan kun sitä tavaraa oli jo ihan kuvasti matkassa mukana ja kotimatka junalla meni hiukan pahennusta aiheuttaen kun ei kassit kahtunu minnekkää ja lopulta miun jalat oli jo käytävällä. Tällasin miettein oon virittäytyny viimiseen lomaviikkoo. Maanantaina alkaa jällee työt.  



2 kommenttia:

  1. Ihania! Voi kunpa minäkin pääsisin joskus kokeilemaan tuota! :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit ja jätit puumerkkisi!