perjantai 21. elokuuta 2015

Uusien sukkalankojen kokeilua

Aikasemmin olen tehny sukkia pääasiassa Novitan langoista. Kevään sny kierroksella miut on houkuteltu Regian sukkalankojen maailmaa jossa viihdyn oikein mainiosti. Lisäks kokeilin sukkia Pirtinkehräämön sukkalangasta. Ajatuksena olis löytää materiaaleiltaan kotimainen sukkalanka (joka ei maksa maltaita) Tuosta langasta tein jo yhdet piirakat sukkavaihtoon ja nyt halusin tehä vielä itelle sukat jotta saa omakohtasta kokemusta langasta.

Mallina on oma perussukka muurahaisenpolku varrella. 

Ja mallina on hiukan pienijalkaisempi ihminen kun minä

Ihastuin kyllä tuohon muurahaisenpolkuun sillä saa mukavaa piriststä aivan tavallisiinkin sukkiin. 

Ainakin tähän mennessä sukat on ollu aivan mahtavat jalassa. Vaikka aikalailla käsittelemätöntä villaa ei kutita tosin mie en sen kutiamisen kanssa ole paras sanoja kun en oikeestaa ole sellasta kutisevaa lankaa vielä löytäny. Tosin pesussa meinasi käyä huonosti kun enhä mie muistan et noita ei saa pestä samalla tavalla kun muita sukkia, no hiukan ne huopu kokooo mut koko ei onneks menny liian pieneks. 

Lisäks se toinen itelle uusi lanka tuttavuus oli Regian sukkalangat. Lanka ja ohjekirjanen tuli jo hyvissä ajoin kevään sny kierroksella. Ja sukkiaki on alkanu valmistumaa. Eipähän palele ainakaa varpaita kun se talvi kuettaa uhkaavasti lähestyä. 

Malli: V Junkie by Alice Yu
Lankana Regian 4 -säikeinen lanka (joku fiksu on keriny vyötteet lankanöttösten sisään)
Puikot: 2,5

Oli kyllä hirmusen mukava malli tehä sukkia ja lankaki oli tosi kivan värinen ja jotenki sopi hyvin tuohon mallii. Mallihan on saanu syntynsä True Blood sarjan "vamppyyriveri narkkareista", joita sarjassa sanottiin v junkieiksi. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit ja jätit puumerkkisi!