Huomenna pitää vielä tehdä uusi reissu lähipostille kun hobbyhallin paketti olisi haettava. Tänään en enää sinne jaksanu uuellee lähtä sen verran imi mehut kävely sadetuulimyräkässä.
Vihdoin pääsin paketin kippuu. Paketista kuoriutui seuraavan näkönen pallero.
Hiljallee rupesin palleroa purkamaa ja pieni juttusia siitä jo alkoi irtoamaan. Kerin langan kerälle käsin koska kerijälaite on äiteen luona. Lopulta purkutyö oli valmis ja siitä paljastui teemuki, muumi teepusseja, palmikkopuikot, hopea toffeeta ja lankana oli Vikingin Ville. Mukana oli myös syysterveiset kortin muodossa. Neule ohje on sukkiin ja mallin nimi on merenkulkija.
Sukkaohjeessa oli kaksi erilaista mallikerta kaaviota ja valitsin niistä jälkimmäisen joka näytti hiukan helpommalta. Aikasemmin kun en ole hirmusesti palmikoita tehny ja sukkiin niitä en ole vielä tehny ollenkaa. Vaikka ajattelin että työ etenee hirmusen hitaasti muttakun vauhtiinpääsin ni alkoi työ helpottua ja luultavasti helpottuu vielä lisää mitä enemmän työhän tulee mittaa. Aikasempaa kokemusta miulla ei tästä langasta ole ja ainakin näin tässä vaiheessa neulominen tuntuu helpolta ja langa tottelee miuta ihan hyvin.
Kiitokset SNYlle :)
Aivan ihana paketti.
VastaaPoistaTuossa sny-nappikuvassa on merenkulkija-sukat :). Ei ole vaikeat tehdä, kun minäkin ne osasin tehdä :).
Jopas postin käytännötkin muuttuu. Se noutopaikka ei tainnut edes Itellan sivujen kohdalla edes näkyä, kun haki pakettia? Onneksi kuitenkin aina oppii jotain uutta :)
Kivä taikapallo =)
VastaaPoistaOle hyvä vain. Olipa tuo postisetä/-täti tällä kertaa nopea. Ajattelin, että paketti olisi vasta tänään haettavissa.
VastaaPoistaSNYsi
Kiva taikapallo sinulle on tullut :)
VastaaPoista