Lisäksi elokuun alussa avautuu kuopion satamassa, Myllyn 3. kerroksessa OLEN! -ryhmänäyttely. Kaikki näyttelyyn osallistujat ovat jo valmistuneita Kuopion Muotoiluakatemian oppilasita. Esillä on lasia, koruja, tekstiiliteoksia, keramiikkaa ja maalauksia. Mukana myös muutama allekirjoittaneen huopatyö.
keskiviikko 10. heinäkuuta 2013
Näyttelyitä
Jos liikutte Jämsän suunnalla kannattaa käydä tutustumassa suomen huopayhdistyksen kevät näyttelyyn. Siellä on myös miun työ esillä. Ite en sinne pääse käymää vaikka olisi oikeen mukava mennä kattomaa.
Lisäksi elokuun alussa avautuu kuopion satamassa, Myllyn 3. kerroksessa OLEN! -ryhmänäyttely. Kaikki näyttelyyn osallistujat ovat jo valmistuneita Kuopion Muotoiluakatemian oppilasita. Esillä on lasia, koruja, tekstiiliteoksia, keramiikkaa ja maalauksia. Mukana myös muutama allekirjoittaneen huopatyö.
Lisäksi elokuun alussa avautuu kuopion satamassa, Myllyn 3. kerroksessa OLEN! -ryhmänäyttely. Kaikki näyttelyyn osallistujat ovat jo valmistuneita Kuopion Muotoiluakatemian oppilasita. Esillä on lasia, koruja, tekstiiliteoksia, keramiikkaa ja maalauksia. Mukana myös muutama allekirjoittaneen huopatyö.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun kävit ja jätit puumerkkisi!