lauantai 11. toukokuuta 2013

Kevät tuli ja melkein kesäksi vaihtui

Helatorstai meni mahataudin kanssa maaten. Ja sitte vielä perjantaina oli saitsu päivä. Silloin jäi kyllä käsityön teot vähiin. Paivän kun makasin vällyjen välissä huomasi kuinka kaikki oli ruvennu vihertämää ja koivuissa oli hiirenkorvia. Omat kasvatuksetki on jo oikein terhakkaita ja krassit odottelee vaan nyt siirtoa pihalle. Jos maanantaina saisin jo aikaseks mennä ostamaa sen puutarhakaluston tuonne parvekkeelle saa sitte sinne osteltua jo hiukan jotaki kukkia silmän iloksi. Tosin töissä tulee kateltua niitä jo vaikka kuinka paljon mutta ei niihin silti ikinä kyllästy.

Käsityö rintamalla on ollut hirmunen traivi päällä mut mitää ei oikee tunnu valmistuvan kun ei ikinä malta mitää päätellä. Mutta aina silti jotakin pientä kuitenkin. Nämäki nyt esittelyssä olevat tuotokset on syntyny lätkää katellessa.

Äitin vehkalle tein kesän  kunniaksi uuden kläningin. Langat on kaikki jämälankoja ja työ on tehty ajatellen jämäkuuta. Idean sain yhdestä lukemastani blogista. Mutta kun en ikinä muista kirjoittaa mitään muistiin en nyt tähän hätään sitä voi teille kertoa. 

Muutama tuikkukuppi on taas syntynyt, näille on jo uusi kotikin läytyny. Lankana on itsevärjättyä 100% villaa , jonka värjäykseen on käytetty sinisen lupiinin kukkia, varsia ja lehtiä. Nämäkin on  syntyny jämäkuun aikana. 

Lisää tuikkukippoja on vielä tulossa. Tahtoo niitä omalle parvekkeelle tunnelman luojiksi. 


2 kommenttia:

  1. Kiva kukkaruukun suojus! Kaikkeen nuo afrikkalaiset kukat sitten käykin. Muutenkin sinulla on tosi kiva blogi, etenkin noita huovutuksia oli tosi mielenkiintoista katsella, kun niitä niin harvoin tuntuu täällä blogien puolella olevan.

    VastaaPoista
  2. Kiitokset :) Lisää huovutustöitä on työn alla nyt on vaan ollu hiukan kiirusta töissä. Niihän se menee että työt haittaa harrastusta :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit ja jätit puumerkkisi!