maanantai 12. syyskuuta 2016

Villan lumoissa -näyttely Lahdessa

Alkukuusta ajelin Lahteen näyttelyn avajasiin. Ja kyseessähän on siis huovutuksen mestarikussilaisten loppu näyttely Lahden pääkirjastolla. Siellä on esillä jokaiselta tekijältä jotakin. Ja jokaiselta viikonlopulta erilaisia töitä. Materiaaleina on käytetty niin suomenlampaan karstavillaa kun merinoa sekä neulahuopalevyjä.Vaikka näyttelytila on pieni sai kokoaja ryhmä tehtyä aivan mahtavaa jälkeä. Ja työt ovat hienosti esillä. Näyttely on avoinna 29.9 asti, joten jos poikkeat Lahdessa käyppä kurkkaamassa.







"Viherrys" -minun verhoni siellä roikkumassa





torstai 18. elokuuta 2016

Huovutetut verhot, huovutusmestari opinnot osa 3.1

Kevään mittaa olen valmistanu huovutettuja verhoja, jotka kuuluu osaksi huovutusmestari opintojani. Kirjottelinki aikasemmin jo ensimmäisen puoliskon valmistuksesta.

Verhot koostu useista eri palasista jotka sitte ompelin yhtee. Materiaaleina käytin karstavillaa, merinolevyä, merinotopsia ja silkkikuituja. 




 Köynnökset valmistui merinolevyistä, merinotopsista ja silkkikuiduista. 
Ensin vaan leikkausta ja neulausta.

Lopuks vielä vesihuovutus ja lehtien asettelu muotoonsa. 
Ja eikun kuivumaan. 

Sitte oli edessä vielä oikeen puoleinen ison palan valmistus. Asettelin kanrstavillaa ristikkäin ja samalla neulailin villat kiinni toisiinsa. Neulasin myös lehdet kiinni pohjaan ja pyörittelin reunoihin hapsut. Sen verran meni työn tekoo aikaa etten koululla ehtiny työtä vesihuovutta vaan se jäi koti hommiksi. 

Kevään mittaa vesihuovutin viimisen osan valmiiks ja sadepäivän rattona kokosin verhot. Ompelemalla kaikki palat kiinni toisiinsa ja kiinnittämällä ne puisee ripustus tankoon.

 Verhojen keskelle jäi ehkä hiukkasen suurempi rako kun alumperin olin ajatellu,
mutta jos senkin sulkee menee olohuone todella pimeäksi ja parveke jäisi pimentoon.
Kesä aikaan on kuitenkin ihan mukava nähä pavekkeen kukkaloistoa.
 
Käynnökset kiinnitin rönsyilemään toisen verhon puolikkaan pintaan. 

 

maanantai 1. elokuuta 2016

Auringon värinen kesäkassi

Viime syksynä miulta pyydettii josko tekisin samanlaisen kesäkassin kuin mikä miulla itellä oli mutta vaan keltasena. Ja sitähän saa mitä tilaa. Talven aikana neuloin kassin päällisen. Kesän tullen ompelin kasaa ja kokosin.



Kassiin laitoin mustan puuvilla vuoren johon ompalin sisätaskun. Siitä taskusta tuli ehkä vähän liian pieni varsinki jos ajattelee tän päivän kännyköitä. Itelläki uusi puhelin on sellanen jöllikkä, ettei meinaa ees farkun taskuu mahtua. Kassin saaja oli oikein tyytyväinen saamaansa kassiin. Nyt onki sitte taas vähä isompia neuletöitä työn alla.

Täällä valmistaudutaan jälleen huovutusmestari vikonloppuun. Hirmusesti taas täytyy pakata ja ettiä kaikenlaista pitkin kämppää. No onhan tässä vielä torstaille asti aikaa jolloin täytyy matkaan lähteä puolen päivän jälkee.

torstai 28. heinäkuuta 2016

Lumikuningatar -hattu

Keväällä tekasin valkosen huopahatun ajatuksella lumikuningatar. Sitte se vähä jäi unholaan, kunnes tupsahti taas esii siivoillessa. Päätin tehä hatun valmiiks. Opelin helmen jos toisenki ja vielä hakkailin muutamii reikii. Sen jälkee alko ollakki aikalailla valmista.




Hattuu tuli aika paljo kaikenlaista härpätintä ja hörhöä. Mut toisaalta tuo väri kesti tosi hyvin kaiken tuon erilaisuuden ja jotenki nuo helmet vielä kruunas kaiken. 

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Raitaa raidan perää sukat

Olen taas ollu jämäkerien poistossa. Tällä kertaa vuorossa oli edelliskesinä kasveilla värjätyt Novitan nalle langat. Jotenki oli taas jääny sellasia erilaisia pieniäkin nöttösiä joita piti tuhota. Ja sukkiahan ei voi olla koskaan liikaa.

Oma perussukka
Lanka: Novitan Nalle kasveilla värjätty

Sukista tuli hiukkasen eriväriset mutta se ei haittaa mitää. Kaikkia keriä en jaksanu alkaa puolittamaa. Tälläset perus raitasukat oli kyllä ihan mukavaa vaihteluu. Nyt voi taas hyvin värjäillä uusia lankoja kun on vanhat käytetty pois alta.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Kasvivärjätyt polvarit

Kevät talvella alottelin jo neulomaa kirjavia polvareita kasvivärjätyistä Novitan Nalle langoista. No se rojekti vähä venähti, mutta nyt on kuitenki valmista.


Kaikki langat on vuosien varrella värjätty kasveilla. Tosin enää en oo ihan varma et mitä mikin on mut se ei haittaa. Sukat tein kirjoneuleena. Tuleehan se talvi taas jossaa vaiheessa ja varpaat tarvii lämmikettä.


Kyllä oli taas hankalaa kuvailla omia jalkoja. Mutta kun löyty oikee paikka niin sehän suju oikeen kivuttomasti. Ja löysin siinä samalla hirmusen hyvän mustikkapaikan. Ja tietenki piti saada luontoa taustaksi, kun siitä niin kovasti tykkän. 

Pohkeen puolelle tein kavennuksen, tällä kertaa siitä tuli jopa ihan siisti. Joten lisää harjotusta vaan ni kyllä se siitä. Nyt alkaa jo tällänen helppo kirjoneule olemaa tasasta ja nätin näköstä. Nyt voi pikkuhiljaa siitrtyä haastavampiin juttuihin.

Tosin nyt tuli alotettua villatakin neulominen ja mustasta langasta tietenkin. Nyt täytyy vaan ahertaa kovasti kun on vielä tuota luonnon valoakin hyvin tarjolla.

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Koralli kassin prototyyppi

Huovutusrintamalla on hiukkasen hiljasempaa. Kuitenki jotaa tapahtuu hitaasti mutta varmasti. Kevään huovutusmestari kurssin jälkee tuli ajatus laukusta. Ja siitä sitte lähin eteepäin. 

Merinolevyä, helmiä ja silkkinenäliinoja. Niistä lähettii liikkelle. Lopuks vähä liimausta ja ompelua. 



Hiukkasen täytyy vielä mallia hioa. Reunojen saumat on liian paksut ja kun sisällä on vähä liikaa tavaraa poksahtaa laukku auki. Onneks oli ylimäärästä hihnan häntää, jolla sidoin klipsun nupit kiinni toisiinsa. Joten pientä hienosäätöä ja kokeiluja vielä.