sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Ensimmäise värjäilyt tälle kesälle

Varma kesän merkki on se kun värjäys kattilat alkaa puhumaa miulle. Ja niihän sitä sitte piti alkaa värjäilemää. Jotaa piti saaha ja kun tilauksesta töissä irroteltii keijunmekkoja toisistaa. Sekä pätkittii verenpisaroita. Joten minä siitä sitte samalla keräilin väripatoihin täytettä.

Ylhäällä keijunmekko, keskellä verenpisara ja alhaalla keijunmekon jälkiväri

Keijunmekosta osasin jo vihreetä odotella, mutta verenpisroista ei ollu mitää tietoa mitä niistä saisi. Kuva vähä huijaa värejä keltanen on luonnossa vähä enenmmän sinapinkeltanen ja vihreät tummempia. Lankana oli Lankavan 100% villalanka sekä uusi tuttavusu sukkalankojen maailmasta Alli.

Seuraavat väritkin tuli tänään keiteltyä, nyt vaan ootella et ne kuivuu.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Nuuskamuikkusen hattu

Keväällä sain pyynnön, josko tekisin huovuttamalla Nuuskamuikkusen hatun. Hiukkasen piti aluk googletella millanen se muikkusen hattu oikeestaa on, muumin kattelu vuosista on kuitenki vierähtäny jokunen tovi. Sitte tulikin seuraava kysymys oikean värinen vai kirjava. Lopulta päädyttii kirjavaa ja työ alko etenemää. Käytin ideassa pohjana noita aikasemmin tehtyjä hattuja. Tekniikkaa ja kutistumissuhteita. 

Ensin ommeltii aihio ja neulattii merinoa pintaa tuomaa kirjavuutta, lopulta oli sitte vuorossa vielä vesileikit ja kuivatus. 



Höyhenen virkaa tässä hatussa toimittaa lehti. Senkin asetteluu piti vähä ensin katella googlea. Olin ensin laittamassa koristetta vaaka tasoo mutta  pystyyhän se pitiki asetella. 

Käytetty pääasiassa merinovilloja

Hatusta tuli omaan mieleen ehkä hiukkasen liian korkea. Mutta saajasta se oli täydellinen. Tätä oli kyllä tosi kiva tehä ja täytyy kokeilla tehä muitaki tuollasia lierihattuja. Ei täs tiiä et millaseks hattu keisarinnaks vielä tulee ryhdyttyy. 

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Jos metsään haluat mennä nyt, sä takuulla yllätyt.....

Keväisenä lauantaina kävin lainaamassa puupään. Pakkasin syksyllä tehdyt huopahatut ja laukun kassii, otin kameran kaulaa ja suuntasin metsää. No olin metässä, joka sijaitsi 10 metrin päässä rakennuksista mut se paikka vaan sattu olee ihan täydellinen miun tarpeisii. Ja seurauksena tuli paljon tuotekuvia miun syksyllä valmistuneista hatuista. Nyt tulee sitte vaan pelkkä kuva bläjäys ilman sen suurempia  ajatuksia. 

  







torstai 21. huhtikuuta 2016

Vähä rauhallisemman väristä hattua välillä

Vaikka talvi on jo vaihtun kevääks, ei huopahattu buumi oo vieläkää laantunu. Halusi kokeilla kotoonta läytynettä merinolevyä miten se mahtaa hatuksi taipua ja hyvinhän siinä kävi. Päällinen on oranssia ja vuori tumman punanen, joka sitte kivasti huovutuksen jälkee kuultaa läpi. Tai no ei varsinaisesti kuulla läpi vaan punasesta on tullu karvoja oranssin puolelle. Näin saaki tosi hauskasti tehtyä yksvärisiä mutta kuitenki vähä kirjavia pintoja.




Etee laitoin koristeeks vähä silkkikuitua, jonka luulin jo hukkuneeen vesileikkien aikana. Mutta kuivassa hatussa ne tuli taas näkyville. Tästä tuli aika pieni siis verrattuna omaa päähän ehkä sellain 55 cm. Pitäisköhän pikkuhiljaa siirtyy huovuttamaa jotaki vähä kesäsempää. Toisaalta tulevaisuuden suunnitelmia miettien onki ihan hyvä et on jo pieni hattuarmeija valmiina.  



lauantai 16. huhtikuuta 2016

Uudet sukat ja kumpparit

Puikoilta putosi itelle uudet sukat. Lankana on kasveilla värjätty Novitan Nalle -lanka. Sukat on samaa paria vaikka onki eriväriset. Jotenki olen hurahtanu nuihin kirjoneuleisii ja alkaa käsiala jo olemaa näissä helpoissa kuvioissa suhttasasta. Nyt vois alkaa pikku hiljaa jo miettimää vähä vaativampien kuvioiden neulomista.   

Sukat omalla mallilla
Lanka: Novitan nalle kasveilla värjätty
Puikot: 3

Olen jo aikoja sitte nähny jossaki netissä kuvia sellasista läpinäkyvistä kumppareista. Mutta sillon joka paikassa luki et tilattu netistä. Ite kun en oikeen jalkineita pysty ostamaan netistä niin ne sitten jäi. Tulihan nuita sitte myöhemmin myös kauppoihin mutta ainakun kerkesin kaupoille oli jo isot koot menny. Nyt sitte osuin hyvää aikaa kaupoille kun oli kumpparit vielä tarjouksessakin  ja löysin sopivan koon. Nyt miulla on sitte aivan ihanat kumpparit joissa ei sukatkaan jää piiloo. Nyt täytyy vaan kesäks neulo parit ohut sukat.


Kevät etenee mukavalla mallilla. "Talvi" työt kansalaiosopistolla alkaa olla loppu suoralla. Ja orvokit kukkii jo kivasti joten loppuviikolla kutsuu "kesätyöt" tori ja orvokit.  

lauantai 9. huhtikuuta 2016

Sukkia ja sekaan yksi orava

Koko talven oon katellu kuinka alakerran uudet asukkaat on alkanu syöttämää lintuja ja tietenki oravalle aukes myös lounas paikka samalla. Nyt sattu sitte olemaa kamera käden ulottuvis kun orkko tuli paikalle. Tuo on varmaa viime kesänen poikanen, kokonsa puolesta. Sen menos oli kyllä kiva katella, mutta ei se halunnu miulle kunnolla kuitenkaa istua ja poseerata. Kuvat nappasin olkkarin ikkunasta, toisesta kerroksesta.



Pääsiäisen aikoihin miulta pyyettii pikkumiehille uusia sukkia. Hetken lankoja sämplätessä kätee osu muutama kerä Teeteen Pallasta, jotka olin kasveilla värjänny ja niistä rupesin sitte pieniä sukkia tekemää. Ja ne syntyki huimalla vauhilla kun on tullu noita omia polvareita viime aikoina tehtyä. 

Sukat pikkumiehille kokoa n. 27 ja 31, oma peruskukan malli
Lanka: teetee Pallas, kasvivärjätty
Puikot: 3

Sohvalla ollutta käsiityö kasaa selviessä löysin yhen parittoman sukan. No pitihän sille se parikin tehä kun langatki oli vielä tallessa. Nää olin joskus syksyllä alottanu mutta välillä hävittäny.

Itelle sukat, oma perus-sukka
Lanka: Pirtin kehräämön sukkalanka, kasviväjättynä
Puikot: 3

Maaliskuun lankalaihiskin eteni mukavasti miinusta tuli 830 grammaa ja plussaa 100 grammaa.  Lanka oli kyllä ihan heräteostos, mutta pääsikin samantien puikoille ja siitä valmistunu huivi on nyt pingotusta vaille valmis. Joten tän vuoden lankalaihis on alkanu oikeen mukavasti. 

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Tilkkupossu

Talven aikana olen taas käyny Kansalaiopiston tilkkutyöpiirissä. Tällä kertaa valitsin tekemiseksis vähän pienemmän työn. Mutta kun sitä vaan sen muutaman tunnin viikossa tekee vierähtää tekemiseen tovi, jos toinenkin. Ennen joulua alottelin tekemää vanhoista housuista possua.


Possu 
Ohje: suuri käsityölehti, taisi olla vuoden 2015 viimeisestä lehdestä

Possun tekoon käytin tilkkuja kuudesta eri housunpuntista. Osa oli omia ja loput lainailin äiteeltä. Tätä oli kyllä mukava ommella ja nyt miulla on possukka sohvalla kaverina. Jos joskus toisen teen jättäisin kyllä pois nuo kaikista joustavimmat farkut niitä kun oli hankala ommella. Enkä ees muista koska olisin ommellu viimeks jonkilaisen pehmon siitä on kyllä vierähtäny vuosi jos toinenkin.  Jokaisee saumaa en oo ihan tyytyväinen mutta onpahan tekijänsä näkönen tapaus.