torstai 21. toukokuuta 2015

Toukokuun SNY paketti

Nii on kiirettä pielly ettei konneen ääree ehi ees hetkiseks istua. Alku viikosta tuli postiluukusta pakettilappu ja seuraavana päivänä kävin paketin noutamassa. 

Kuva hyppäsi hassusti kuppeellee, mutta siittä kuitenki saa selkoa. 

Paketissa oli pähkinä-hedelmä mix, joka pääsee lauantaina evääks mukaa. Korupusseja, pieni lankakauppa -pokkari jota en aikasemmin ole lukenu. Mukavaa kesälukemista. Peltinen nukkumatti rasia jossa pienia karkkeja sisällä. Ja peltinen purkki, jossa virkkauslankaa, ohje ja koukku. Samanlaisen purkin sain myös edellisellä sny kierroksella. Paketti oli jälleen kerran mukava. Langat taitaa päästä kesän mittaa väri pataa, hiukan kun itse arastelen tuota valkoista väriä.

Tässä kuussa on puikot hiuskinu hiukkasen laiskemmalla tahilla mutta usemapi sukkapari tän kevään pakettilangoista on valmistumassa. 



sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Poneilupäivä

Tänään oltii poni poikien kanssa Klamilassa Ryhlyn tallilla Match Showssa. Willen kanssa on käyty maailmalla samoissa merkeissä aikasemminki. Jimille oli eka kerta mätsäreissä sekä maailmalla muita heppoja/poneja kattelemassa.

Wille esittää ravia

On pojalla tuo karvan vaihto vielä pahasti maiheessa. Meinas vissii et tänä vuonna ei kesäkuussa palele kun pitää viel talvikarvasta kiinni. Wille sai elämänsä ensimmäisen I -palkinnon!

Jimi maltto seistä osittain ihan mallikelposesti. 

BIS kehässä pyöriessä kun kilpakumppanit väheni alko Jimi poika hermostumaa ja päätti esitellä yleisölle uusia kenkiä. 

Jimin saldo I -palkinto ja BIS 3. Aika hyvä saavutus ensikertalaiselta. 


Ens viikolla jatkuu poni kisat osittain samoissa merkeissä ja lisäks vielä muutama käyttöluokka osallistuminen vielä siihe päälle. Nyt vaa toivotaa hyvää ilmaa. 

torstai 7. toukokuuta 2015

Vaaville villasta päälle

Sain pyynnön tai toiveen jos ehtisin nyt jo syntyneelle pikkuneidille tehä vähä lämmikettä. Ja mikäpä siinä aina on mukava tehä jotaki sellasta mitä en aikasemmin oo tehny. Langat sain pyytelijältä joten ei tarvinu muuta kun alkaa malleja kattelemaa. Puhetta oli et parit sukat, sitte tumput ja villatakki.

Alotin helpoimmista eli junasukkien teosta. Samalla tein sitte myös villatakkia ja neuletapaamisessa valmistu toinen pari sukkia. Viimisenä tein tumput ja ne sen mukaa miten lankoja oli jälellä.

Tumput; mallin löysin täältä.
Perus junasukat raidallisena.
Palmikkosukat löytyy täältä


Villatakin ohjeen löysin täältä

Lankana on käytetty Novitan Nalle lankaa ja puikot oli 2,5 Novitan puikot. Oli kyllä tosi mukava tehä näitä pienten villavaatteita nekun valmistuki niin huomaamatta. Villatakista en tehny sitä pienintä kokoa, ajatuksissa oli se että jos sattuu olemaa vähä suuri kokosempi vauva ni ei sitte ole heti pieni ja toisaalta taas jos on pieni syntyessää ni syksyllä on sitte hyvä kun alkaa taas lämmikettä tarvimaa. 

Nyt on sitte syöksytty vähä isompien villatakkien maailmaa ja alotettu tekemää itelle villatakkia saa nähä koska se valmistuu tavotteissa olis ainaki saaha se juhannuksee mennes valmiiks.