lauantai 2. elokuuta 2014

Värikattilan porinaa osa 2

Heinäkuun puolivälissä kävin viikonloppuna mökkeilemässä saaressa. Siellä sitte puita halkoes tuli hirmunen ahaa elämys kun irrottelin haloist kuivia kaarnoja. No mitäpä muuta sitä voi sen jälkee tehä kun pakata kassillisen kuusen kaarnoja mukaa ja heti maihin päästyy pilkkoo ne kattilaa ja laitella vettä päälle, tarkotuksena oli tietenki saah aikaseks värikattilan porinaa. Kaarnat oli jo tosi kauan aikaa sitte kaadetuista puista, joten pihka vaaraa ei kyllä ollu. Kaarnapalat uiskenteli vedessä jokusen päivän ja sen jälkee keittelin vielä lientä pari tuntia. Olin aikasemmin purettanu langat alunalla. Keittelin lankoja siivilöidys väriliemes tunnin ja jätin ne yön yli vielä liemee jäähtymää.

Seuraavan päivän sitte kauppareissul huomasin kultapiiskujen kukkivan tien penkal ja ei muuta kun taas kattilan porina soi korvissa. Olin jostaki lukenu että piiskun varsista voi saada vihreetä ja eikun kokeilemaa. Keräilin kukkia pyörätien penkalta ja silppusin varret kattilaa. Niitä tuli noin 8 litraa. Keittelin ensin kasveja tunnin ja sen jälkee siivilöin liemen ja laitoin aluna puretetut langat kattilaan tunniks värjääntymää. Kun aika oli täys otin langat pois liemest, lisäsin rautaa ja laitoin langat takasin. Ja kas kummaa 15 minuutin päästä kun langat kattilasta nostelin nousi sieltä tummaa vihreetä. 


Ruskeet värjätty kuusen kaarnalla:
vas. 100% villa, Novitan Nalle, 100 % villa.
Vihriät värjätty kultapiiskun varsilla + rauta:
vas. Novitan 7 veikka, Novitan Nalle, 100 % villa. 




1 kommentti:

Kiitos kun kävit ja jätit puumerkkisi!