lauantai 14. joulukuuta 2013

Välillä hiukan hemmottelua

Joulun alla on hyvä ostaa itelleki lahjoi. Aiksemmin syksyllä jo ihastuin yhtee kangaskassii ja nyt sen tilasin itelleni. Kyllä tuollaset nettikaupast on mukavia ja toisaalta taas petollisia. Nyt tosin noudatin ostoslistaa, joten mukaan ei tarttunu mitään heräteostoksia. Nykyää tulee harvemmin ostettua mitään sellasta mitä ei ole miettiny pitkää. Mutta sillon tällön tekee mieli hemmotella ittiää ja ostaa jotaki kivaa.


Kävin pyörähtämässä Mailandian nettikaupasssa. Mailandia on Kuopiolainen pienyritys jonka alkupaitaleeseen tutustuin jo opiskeluaikana. Hahmoilla jotka Mailandiassa seikkailee on jokaisella oma tarinansa. Minun luo muutti TipTap tonttupariskunta, jotka pääsee kuusta koristamaan ja Kuopio kangaskassi. Kassi on reilun kaupanpuuvillaa. Kaikki tuotteet mitä Mailandia myy suunnitellaan ja valmistetaan suomessa. Nyt on taas mukava käyä kaupassa kun on uusi hieno kassi olalla keikkumassa. 

Jos liikutte Haminan suunnalla kannaataa poiketa Bastionin holvistoihin, siellä on vielä huomenna käynnissä perinteiset joulumarkkinat. Tänään oli kyllä paljon ihmisisä liikkeellä ja huomenna on kyllä odotettavissa ihan yhtä vilkas päivä. 



2 kommenttia:

  1. Ja uskoisin että kannattaa pukea hyvin ylle jos sinne holvistoon menee, siellä tuppaa aina olemaan niin himputin kylmä :)
    Ihana tuo kangaskassi♥

    VastaaPoista
  2. Siin meijän kohalla on vielä tosi viilee kun olla oven vieres, kyllä siellä keskemmällä ihan hyvin tarkenee.

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit ja jätit puumerkkisi!